24 syyskuuta 2014

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - eli melkein 140. postaus

Kyllä, kaikki hyvät asiat, jotka ovat olemassa ovat omaperäisyyden hedelmiä, mutta...


...niin, kyllä. Movie Monday päättyy.

"Kaikkien leffaystävien haasteblogi Movie Monday näki päivänvalon 23.5.2011."

Olen ylpeä, että olen saanut olla mukana kehittämässä Movie Monday-haasteblogia pidemmälle, jopa pidemmälle siitä sadannesta postauksesta ;)

Minusta tämä blogi on edelleenkin todella hieno ja hyvä ja on ehkä hieman sääli, että kukaan muu ei ilmeisesti enää ole samaa mieltä. Oli ajoittain hieman raskasta keksiä haasteita ja tulla tekemään ne tänne ajoissa, kun  tiesi jo etukäteen, ettei kukaan ollut niihin vastaamassa, mutta toisaalta kuka minä olen ketään syyttämään? Vapaa maailma, right? Mutta koska olen itse yhä tämän blogin puolella suosittelen ehdottomasti for someone to carry on the torch. Eli minuun saa edelleenkin ottaa yhteyttä jos joku haluaa jatkaa elokuvabloggaajien haastamista niin siirrän blogin samantien teidän hoitoon =)

No, voisin vielä todeta tässä syvä kiitollisuuden jota koen kaikkia vastanneita kohtaan ja erityisesti kiitos blogin aloittaneille ja sitä myös ylläpitäneille. Meidän pitäisi kaikkien olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme.

Syy miksi lopetan, ei ole suinkaan se, että minulta olisi loppunut ideat kesken, niitä olisi vielä kymmeniä ja kymmeniä, tai edes se, että vastaajat loppuivat, vaan varsinainen syy löytyy täältä.

Kuten todettu, saatan palata tämänkin blogin pariin vielä tulevaisuudessa, tosin se tuntuu todella epätodennäköiseltä, mutta never say never.

Nauttikaa ihmiset elokuvista. Katsokaa niitä elokuvia, joita te itse haluatte katsoa.

--Cilo

22 syyskuuta 2014

Movie Monday #134 - Sad songs



Tänään haluan kuunnella surullista musiikkia. Mikä on sinun suosikkiballadi jostain elokuvasta? Eli mikä surullinen kappale sinulle on jäänyt elokuvista mieleen? Luonnollisesti sen voisi ajatella liittyvän surulliseen kohtaukseen, mutta jos nyt jollekin tulee mieleen joku surullinen kappale jostain iloisesta kohtauksesta, niin kuka minä olen sitä kieltämään vastaamasta!
http://antiworldnews.wordpress.com/2012/09/18/do-sad-songs-make-us-feel-better/

16 syyskuuta 2014

Movie Monday #133 - Dystopia



Anteeksi, olen erittäin pahoillani. Taas myöhässä. Se on yllättävän vaikeaa päästä tänne ajoissa, minulla oli vielä haasteen tekeminen mielessäni eilen kun avasin läppärini, mutta....
No, ihan sama, tässä nyt tänään joka tapauksessa.
Eli haasteen nimi on Dystopia. Ei, minä en kysele (ainakaan tällä kertaa) elokuvissa esitettyjen dystopioiden perään, vaan pyydän teitä muodostamaan omat dystopianne. Nyt varmaan ajattelette, että miten se liittyy elokuviin? No, kyseessä olisikin teidän ennuste elokuvien tulevaisuudesta ja koska kyseessä ei ole utopia-haaste, vaan dystopia-haaste, haluan, että ilmaisette syvimmät pelkonne elokuvateollisuuden tulevaisuudesta.
Esimerkiksi minun suurin pelkoni olisi, että vuonna 2030 parhaan miespääosan Oscar-ehdokkaat olisivat tyyliin:
Vin Diesel - Fast & Furious 16
Robert Downey Jr. - Iron Boy meets Iron Man
Sylvester Stallone - Grandpa Rocky and the Expendables
Adam Sandler - Blended 2
Hugh Jackman - "mikä tahansa elokuva"

Ja kiitos vielä Hiramundalle, joka pisti omaa haasteideaansa tulemaan, vaikka samantyyppinen haaste olikin sitten olemassa... jos joku vaikka haluaa oikeasti haasteen elokuvista esitetyistä dystopioista, niin rohkeasti vain viestiä tännepäin, tosin nyt kun olen sen niin monta kertaa maininnut, luultavasti teen sellaisen haasteen.

Ja vielä pitkittääkseni tekstiä liikaa, totean vain, että olen valitettavasti saavuttaut sen päivän, kun en muista tehdä haastetta maanantaina ollenkaan, kuten haasteessa Du Själv? pelkäsin... Yritän parantaa tapani =)

08 syyskuuta 2014

Movie Monday #132 - Mitä elokuvaa odotat eniten?

Tätä samaista haastetta kysyin jo muistaakseni muutaman kerran, ei? Kerran? Joka tapauksessa nyt on taas sen aika! Mitä elokuvaa odotat eniten julkaistavaksi? Onko se uusi Nälkäpeli? Uusi Star Wars? Uusi Annie? Uusi Superman-Batman-kollaboraatio? Onko se tulevan Oscar-kauden palkintosampo? Onko se uusi suomalainen leffa? Onko se Mika Kaurismäen uusi elokuva (ei The Girl King, mutta se toinen, jossa on Armi Toivanen), jossa sinä saatat olla mukana taustalla (*kröhöm, arvaa kuka... xD)

Pistän tähän alle vähän linkkejä omasta blogistani, jossa olen kohissut tulevista elokuvista aika paljonkin, liikaa? Ei...





31 elokuuta 2014

Movie Monday #131 - Minkä megahitin katsomisen olet onnistunut välttämään?

Harmitti niin paljon, että unohdin viime viikolta haasteen kokonaan, että tulin nyt jo tänne tekemään tämän haasteen, muutamaa tuntia etuajassa. Haasteen idean sain siis jo aikoja sitten Dawn Davenportilta, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä ehdotuksesta toden. Btw, fyi, ect. Jos teillä muillakin on haaste-ehdotuksia tai minkäännäköisiä toiveita, kaikki otetaan kyllä huomioon ja toteutukseen. Jos jotakuta kiinnostaa vaikka tulla vakituiseksi adminiksi, niin kaikin mokomin, kaikki käy, tämä ei ole diktatuuri!

Jos joku ei tuosta epämääräisestä yllä olevasta tekstistä ymmärrä tämän kerran haastetta niin selvennän äskeisen viestin tähän alle vielä vähän =)


  1. Tämän viikon haaste on: Minkä megahitin katsomisen olet onnistunut välttämään?
  2. Haasteen antaja on Dawn Davenport (tarkka päivämäärä 01. 10. 2013, tiedän, kesti siis todella kauan, mutta tämä ei tule olemaan näin, jos muiltakin löytyy haastehdotuksia, sillä luin kyseisen ehdotuksen vasta viime viikolla , sori Dawn xD)
  3. Muutkin saa laittaa ideaa, ehdotuksia, palautetta ja kaikkein mieluiten vastauksia haasteeseen tulemaan, täällä ei purra ketään!
Itsellä vastaus olisi lähinnä liuta vastauksia,
sillä en usko, että elokuvaa tulisi katsoa, vain
koska se "pitää" katsoa, minä katson elokuvia
joita haluan katsoa., Top Gun on siis vain yksi monista
ja valitsin sen tähän kuvaksi, koska sitä ihmiset
yleensä ihmettelevät, jos ei ole nähnyt.

18 elokuuta 2014

Movie Monday #130 - Robin Williams

Myöhästyin (*kröhöm unohdin) melkein taas...
Viime viikko oli surullinen elokuvauutisten merkeissä. Ensin kuulemme suru-uutisen legendaarisen koomikon ja Oscar-voittaneen näyttelijän Robin Williamsin ennen aikaisesta poismenosta ja sitten kuulemme Lauren Bacallin myös kuolleen. Levätköön molemmat rauhassa...
Tällä viikolla kunnioitamme siis heitä, etenkin Williamsia, sillä haasteena on nimetä hänen paras elokuvansa.
Oma suosikkini on Good Will Hunting, jossa ei ole tietoakaan hänen koomikkopersoonastaan, vaan roolisuoritus on tasapainoinen, syvällinen ja hallittu. Äärimmäisen lahjakas siis mies siis on, oli, harva pystyy "edes" komediaan...

12 elokuuta 2014

Palkintojen huumaa PART II

Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Siis, en tiedä mikä minuun meni. Päivän myöhässä! Huh huh! Kerta se on ensimmäinenkin... Jotenkin ajantaju oli täysin sekaisin eilen. Jostain syystä järkeilin, että ei minun edes tarvi postata tänne mitään, mutta äsken vasta tajusin, että suunnittelin haasteen kaksiosaiseksi. Juoksin siis heti kotiin tekemään tämän toisen osan.

Tänään (päivää myöhässä siis) on palkintojenjako päivä! TE saatte jakaa omat Movie Monday-palkintonne kaikkien aikojen parhaille elokuvantekijöille! Yksityiskohtaisemmat ohjeet tulivat edellisessä haasteessa, mutta kertaan vielä kategoriat:

Paras elokuva -DRAAMA
Paras elokuva -KOMEDIA TAI MUSIKAALI
Paras ohjaaja
Paras miespääosa - DRAAMA
Paras miespääosa - KOMEDIA TAI MUSIKAALI
Paras naispääosa - DRAAMA
Paras naispääosa - KOMEDIA TAI MUSIKAALI
Paras miessivuosa
Paras naissivuosa
Paras käsikirjoitus
Paras musiikki/sävellys elokuvaan
Paras laulu (elokuvaan)
Paras ulkomaalainen elokuva (muu kuin amerikkalainen, voi olla vaikka suomalainen)
Paras animaatioelokuva

Onnea etukäteen jo voittajille!

--Cilo